Matalat Kynnykset

Ekoilusta ja ekoteoista.

Se, että meillä on paljon kaikkea - tavaraa, informaatiota, stimulantteja, aikasyöppöjä - on pyörinyt ajatuksissani jo pitkään. Oikeastaan tämä yltäkylläisyys on aiheuttanut myös jonkinasteista yökötyksen tunnetta. Olenhan itse mukana tässä suuressa myllyssä. Mihin tahansa katseensa kääntää meille luodaan tarpeita, joita pian jo kuvittelemme omaavamme.

Onneksi on mahdollista myös valita toisin ja ilmassa on erilaisia hiljaisia signaaleja. Ja oikeastaan tämä ilmassa liikkuva henki on sen kaltainen, ettei sitä voi enää olla kuulematta, onpa tulokulma asioihin mikä tahansa. Eri asia on sitten se, jos tekee valinnan olla kuulemma.

Mitäkö tarkoitan? Tarkoitan otsikon mukaisesti ekoilua ja ekotekoja, pienen pieniä, keskikokoisia ja suuria. Ilman jonkinasteista ekoilua ei kaiketi enää voi kukaan toimia tässä reaalimaailmassa. Siis jos haluaa edes hetkeksi pysähtyä roskakasojen alati kasvavien vuorien eteen ja pohtia tulevien lapsien kahluusaappaiden varsien pituutta. Riittääkö se, että saappaat ylettyjä pohkeisiin, polviin vai reisiin, jotta kahlaaminen roinan keskellä onnistuu? Toivottavasti Sinä rakas lukijani ymmärrät, että provosoin? Vai provosoinko?

Eilen Asukastalo Kylämajan käsityöhuoneessa olimme vanhasta uutta –ekoilun äärellä. Teimme helmiä paperista, pahvista ja kangastilkuista. Allekirjoittanut yritti tehdä helmiä jopa suodatinpusseista. Siis kuitenkin puhtaista, ei niistä käytetyistä. Kehitystyö on tältä osin vielä kesken. Mutta pyrkimys kestävän kehityksen suuntaan on mahdollista ja melko suosittuakin nykyään. Tästä voimme olla iloisia. Esimerkiksi näitä nimenomaisia paperihelmiä tehdään ympäri maailmaa. Ja naisten ahkerissa käsissä helmiä syntyy mahdollistaen leskille, yksihuoltajille, työttömille ja hiv-positiivisille itsenäisen toimeentulon ja tämän kautta tärkeän kokemuksen siitä, että he ovat yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Tietoyhteiskunnassa netin maailma kertoo näitä tarinoita myös niille, jotka eivät pääse kasvotusten kuulemaan näitä ihmisiä.

Helmet ovat helmiä, niillä ei täytetä taivaankannen otsoniaukkoja. Mutta pienistä teoista on lähdettävä, eikä voi ajatella niin, että pienillä teoilla ei olisi merkitystä. Luovuttaa ei saa! Tämä on nyt kaunosieluinen ajatus, mutta luovuttaa ei voi, jos ei muuten, niin esimerkiksi niiden tulevien lapsien vuoksi. Henkilökohtaisia, yksittäisten ihmisten, perheiden, tekoja onkin ympäri maailmaa. Ja se, että ihmiset, jotka voivat saada äänensä kuuluviin, tuovat pienet omakohtaiset teot esille, on tärkeää. Siviilirohkeus siis kunniaan, koska sitä tarvitaan aina vastavirtaan räpiköijiltä. Olen ryydittämässä itseäni muutokseen. Eilen iltapalaksi nautin John Websterin Katastrofin aineksia – perhe öljydieetillä ja aamukahvin (ei reilunkaupan, eikä luomua) kera Colin Beavan Ekovuosi Manhattanilla. Riistokahvia särpiessäni ajattelin, että vielä on matkaa jäljellä, mutta luovuttaa ei saa.