Onnellisuuden mittarit
Miten me suomalaiset pärjäämme suhteessa muihin kansoihin onnellisuudessa? Millaisilla mittareilla onnellisuutta on mahdollista mitata? Kuka määrittelee onnellisuuden? Onko ihminen kenties itse oman onnellisuutensa asiantuntija?

Kevään 2013 Solidaarisuus-lehden numerossa onnellisuutta tutkinut kansantaloustieteilijä Tatu Hirvonen kertoo onnellisuuden mittaamisesta ja onnellisista. Onnellisuutta voidaan, luonnollisesti, mitata vaikkapa siten, että ihmiseltä kysytään itseltään omaa arviota onnellisuudesta. Tai sitten voidaan kysyä läheisiltä ihmisen onnellisuudesta.

On toki olemassa erilaisia aivotutkimukseen liittyviä mittareita, joilla mitataan aivoissa tapahtuvia muutoksia. Näitä pitkällä tai lyhyellä aikavälillä tapahtuvia muutoksia voidaan sitten verrata esimerkiksi tulotasoon tai terveydentilaan.

Kuitenkin, lopultakin, ihminen ITSE on oman onnellisuutensa asiantuntija. Hirvonen toteaa haastattelussa, että ihmiset kulttuurista riippumatta osaavat kyllä vastata siihen, kokevatko he itsensä onnellisiksi.

2000-luvun alussa onnellisuusvuosia mitattaessa Suomi oli sijalla kahdeksan, edellä oli muun muassa Sveitsi, Tanska ja Islanti. Muutoinkin pohjoismaat pärjäsivät vertailussa hyvin. Näyttää siis siltä, että jonkinlainen taloudellinen vauraus on yksi onnellisuuden kulmakivistä. Äärimmäinen köyhyys ja vaikkapa se, ettei pääse hoitoon sairauden sattuessa, murentaa kokemusta onnellisuudesta.

Yleisesti ottaen suomalaisten onnellisuutta edistää Hirvosen mukaan muun muassa ”hyvä terveys, kestävä parisuhde, hyvät ystävyyssuhteet ja sosiaalinen tukiverkosto”. Ja vielä, tämä on tärkeää, ”ihminen tarvitsee tuntee siitä, että hän kuuluu joukkoon”.

Nyt kun Asukastalo Kylämajan väki on siirtymässä kesälomalaitumille, on mukava saada todeta, että majassamme on tapahtunut pieniä yhteenkuuluvuuden, onnellisuuden hetkiä. Olemme juhlineet yhdessä ja tehneet yhdessä työtä. Olemme viettäneet arkea yhdessä, mutta myös kohonneet arjen yläpuolelle. Olemme kohdanneet haastavia tilanteita, mutta niistäkin olemme selvinneet yhdessä. Kaikki nämä jaetut kokemukset ovat olleet tärkeitä.

Onnellisuuden vaaliminen on henkilökohtainen kysymys. Kukin vaalii onneaan valitsemallaan tavalla. Toinen lähtee lenkille hiukset hulmuten, toinen makaa rannalla lämpöisessä hiekassa. Tai molempia, hiukan päivän mukaan. Tänään tätä ja huomenna tuota. Ja ehkä tuossa valinnanvapaudessakin on eräs onnellisuuden siemen. Voin sanoa olevani onnellinen, koska minulla on vapaus valita, vapaus lähteä vaikkapa sinne rannalle tai mennä istumaan laiturin nokkaan ongen kanssa. Vapaus. Onni.

Muistan olla kiitollinen, koska kaikilla ei ole näin. Kaikki eivät voi valita vapaasti miten vaalia omaa onnellisuuttaan. Kaikilla ei ole perusedellytykset kohdallaan. Ei ole ruokaa, rauhaa, turvaa, terveyttä -  niitä perusasioita.

Ja rakkautta. Viisivuotias tyttäreni totesi syvään huokaisten: ”Eiks olis kauheaa, jos ei saisi rakastaa”. Kyllä se rakkaani olisi aika kauheaa. Niihin perusasioihin kuuluu toki rakkaus, oikeus ja mahdollisuus rakastaa ja saada rakkautta.

Onnellisuus tuntuu olevan siis monien asioiden summa. On perusasioita ja sitten on niitä yksilöllisiä asioita. Totta on kuitenkin se, että tarvitsemme muita ihmisiä lähellemme. Otan siis ongen ja lähden rantaan ja otan kaverin mukaan. Jutellaan ja ollaan hiljaa. Eikä sen niin väliä onko siiman päässä koukkua. Kunhan istutaan ja ollaan.

Asukastalo Kylämajan väki lähtee parveilemaan kesäkaduille ja ruohikoille, kukin tavallaan. Mutta elokuussa, jatketaan taas kohtaamista yhteisessä majassamme, ja jaetaan avokätisesti sitä onnellisuutta. Onni ei jakamalla vähene!

Jaettu ilo
Suvi Aholan väitöskirjassa ”Lukupiirien Suomi – Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009” on lainaus Malla Silfverstolpelta (1782-1861). Silfverstolpe totesi lukupiireistä, että toisten ihmisten kanssa lukeminen tuottaa kaksinkertaisen ilon. Tämä on niin totta edelleen. Ja ajatella, että lukupiirit ovat pitäneet pintansa 1700-luvulta saakka. Mikä loistava innovaatio, kuten nykyään tupataan sanomaan.

Myös meillä täällä Asukastalo Kylämajalla on toiminut lukupiiri keväästä 2012 saakka. Aivan mahtavaa toimintaa. Mikä voisi olla upeampaa, ja ajatelkaa prosessia, löydät kiinnostavan kirjan, uppoudut teokseen, koet matkan, riemullisen tai vähemmän riemullisen tai mitä tahansa, ja sitten tulet yhteen samanhenkisten kanssa ja keskustelet opuksesta. Kokonaisuudessaan kulkemisen arvoinen reissu.

Kylämajan lukupiiriläiset ovat lehahtaneet kesälaitumille niteineen kera lukupäiväkirjojen. Pitkä, lämmin (!) kesä on loistavaa aikaa tehdä syväsukelluksia kirjallisuuden laajaan kenttään. On rikkautta voida napata kirja kainaloon ja painua rannalle tai koivun alle istuskelemaan tai puistonpenkille tai kahvilaan tai kirkon rapuille tai minne tahansa. Avata kirja ja upota sanojen maailmaan. Aivan parasta.

Oma kirjahyllyni, työpöytäni, keittiön työtasoni ja eteisen nurkkani ovat ripoteltuina katsettani odottavilla teoksilla. Uskon saavani mieleenpainuvia hetkiä, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa avata uusia näkökulmia ja kenties tarjota ennen kokemattomia ajatusketjuja.

Suunnitelmissani on ainakin tarttua matkakirjoihin (nojatuolimatkailu on kaikkein vaivattomin vaihtoehto, ei hikeä, ei turistiripulia), elämäntaito-oppaisiin (hiukan naureskeltu genre, mutta minä takulla tarvitsen vielä oppia elämäntaidoissa), dekkareihin (aina säilyvä, ikuinen rakkauteni) ja elämänkertoihin (oi, kaikki nuo kiinnostavat tarinat). Mutta, ja painokkaasti mutta, en aio stressaantua siitä, että todennäköisesti osa kirjatorneista jää koskematta.

Aion lukea, sen minkä hyvillä mielillä ehdin, ja sitten aion keskustella lukemastani. Toivottavasti oma lukupiirini (onko kaksi tahi kolme ihmistä jo lukupiiri?), jonka jäsenistö vaihtelee, lentää ja liihottaa tänä kesänä vapaana, hapekkaassa tilassa.

Lukupiireissä on kyse erityisesti yhdessä jakamisesta ja ihmissuhteista, Ahola toteaa. On siis kyse siitä sosiaalisesta puolesta. Ja niinpä kerään kirjani (mieluiten pehmeäkantiset, jotka vääntyvät ja kääntyvät mukavasti käsissä ja mahtuvat vaikka takataskuun, jos sellainen olisi) ja talletan ajatukseni, keitän kahvipannun ja kutsun oman piirini kokoon.

Syksyn tullen kera uusien tarinoiden, voimme sitten kaikki palata tuttuihin tai aivan uusiin lukupiireihin, esimerkiksi omaan, ihanaan Asukastalo Kylämajan Lukupiiriin. Jaetaan taas silloin iloa lukemisen ihanasta seikkailusta - yhdessä.

Ihmiseltä ihmiselle

Gnothi seauton – tunne itsesi, totesi muinoin Sokrates Ateenan kukkuloilla samotessaan. Ihminen, tunne itsesi. Niin tärkeää, mutta niin kovin vaikeaa. Erityisesti tänä keväänä olen pohtinut tätä ohjenuoraa. Itsensä tunteminen on tie omien rajojen ja voimavarojen tunnistamiseen.

Tässä aasinsillan kautta selitys sille, miksi Asukastalo Kylämajan blogisti on viettänyt hiljaista eloa jo viikkojen ajan Matalat Kynnykset -blogissa. Niin rakasta kuin tämä kirjoittaminen onkin, se vaatii luovuutta ja aikaa. Aikaa istahtaa ja aikaa ajatella ajatuksia. Johan Goethekin totesi, että ihmisen pitäisi, jos vain mahdollista, sanoa päivittäin muutama järkevä sana. Tämä luonnollisesti pätee ajatuksiinkin.

Asukastalossa saa olla ihmisenä ihmiselle, ja se on sitä parasta antia. Joskus istuessaan tiukasti tietokoneen ääressä lukiessaan sähköposteja, raportteja rustatessaan, toimintaa suunnitellessaan, tuntuu enemmän kuin elähdyttävältä kuulla ihmisen ääni ovelta. On elämää suurempaa jakaa ajatuksia, kertoa ja kuulla kuulumisia, paistatella toisen ihmisen lämmössä. Totta on myös toinen puoli. Kiire vie ajatukset pois, nopeuttaa askelta ja rinnassa painavat tehtävät, jotka odottavat tekemistään. Kiire on vitsaus, joka johtaa kohtaamattomuuteen, mikä taas on myrkkyä. Ja kiirettä ja ohi katsomista maailmamme on täynnä.

Ihminen, tunne itsesi. Tunnista rajasi, vaali voimavarojasi, sano päivittäin muutama järkevä sana ja ajattele muutama luova ajatus. Selätetään kiire ainakin kesän ajaksi, ja hoivataan itseämme ja toisiamme. Ollaan ihmisenä ihmiselle.