Ärsyttääkö?
Ärsyttääkö Sinua tämä epäsymmetrinen, epämääräinen, epäkaunis johtokasa, josta ei yksinkertaisesti löydä laturia tai kuulokkeita tai mitään järkevää?










Ärsyttäkö Sinua muotopuolipulla, jossa kohotus, kanelit ja sokerit eivät ole tasapainossa?


Entä ärsyttääkö, kun viesteihisi ei vastata asap, toimeksiantojasi ei ryhdytä välittömästi toteuttamaan ja muut vain puuhastelevat muka tärkeitä asioitaan?

Mitä jos aloitettaisiin yhdessä chill down -kevät eli laske chilitasoa alemmaksi -kevät? Oletko huomannut, että päivä on pidentynyt tänä vuonna jo 57 minuuttia, linnut laulavat ja muutamia aurinkoisia päiviäkin on jo saatu kokea? Ei tosin tänään, mutta onhan niitä päiviä ollut.

Silläkin uhalla, että minua pidetään hiukan hassahtaneena, ei niin kovin vakavasti otettavana ja paikallisena hurlumheihenkilönä, aion vaalia itsessäni iloa ja hymyä. Tosin luvalla sanoen se hymy välillä suuntautuu vain sisäänpäin. 

Teen päätöksen, ettei minulla ole oikeutta siirtää, joskus jopa hellästi vaalimaani huonoatuulta eteenpäin. Ja sokerina pohjalla, positiivinen elämänasenne, vaikkakin se joskus vaatii ihan hirvittävästi töitä, lisää elinvuosia ja ehkäisee sairauksia. Hyviin tuloksiin edellä mainitun kaltaisen asenteen kohdalla päädyttiin muun muassa Elämäpelissä –aineiston pohjalta.

Kuten karjalaiset esiäitini (tästä on siis kauan) saunasta tullessaan synnytettyään puolituntia aiemmin kuudennen lapsensa, liotellessaan pettuleipää virsut jalassa totesivat: ”Iloa rintaan, vaikka sydän märkenis”. Tähän sen naurujoogankin toimivuus taitaa perustua. Eli nauretaan vaikka väkisin, ja kohta jo naurattaa oikeasti. Ehkä. Useimmiten.

Tietenkin ymmärrän, etteivät asiat aina ole näin yksinkertaisia. Yksinäisyys on yksinäisyyttä vaikka voissa paistaisi ja köyhyys on karua todellisuutta osalle ihmisistä. Silloin ei vain naurata ja positiivinen elämänasenne ei aina ole päällimmäisenä mielessä.

Joskus auttaa, kun ihmiset kokoontuvat yhteen. Vaihtavat ajatuksia, pitävät toisistaan huolta. Asukastalo Kylämajassa, joka on eräänlainen pienoiskosmos, niin tuulien kuin kansalaisuuksien kuin persoonienkin puolesta, voimme vaalia iloa ja valoisia hetkiä. Voimme auttaa  toisiamme jaksamaan, voimme tarjota apua tuen hakemiseen ja pitää kiinni silloin, kun pimeät hetken tuntuvat liian pitkiltä.

Hyvä alku tässä on myös huolehtia itsestään, laskea ärsytyksiä alaspäin ja tuoda iloa ympärille. Tässä on minun lupaukseni tälle vuodelle.

 

 

Aurinko, mikä valoilmiö!

Upeaa, tänään paistaa aurinko! Päivä on pidentynyt jo usealla minuutilla talvipäivänseisauksen jälkeen. Ja ne linnut, voi että! Kyllä ne ihan oikeasti laulavat jo kirkkaammin. Ehkä on liioiteltua jo nyt hehkuttaa lähestyvää kevättä, mutta kyllä, kyllä se kevät on tulossa. Täytyy nyt maadoittaa itsensä ja nauttia kuluvasta talvesta, koska kivaahan tämäkin on. Kun päivät pitenevät, askel on kevyempi, vaikka siellä kengän alla olisikin vielä jäätä ja lunta.

Kiireesti on vuodenalku lähtenyt käyntiin.  Asukastalo Kylämaja on herännyt pyhien jälkeiseen elämään todenteolla ja talossa perinteiden mukaisesti tuoksuu pulla ja ihmisten äänet täyttävät tilaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Kaikenlaista uutta on käynnistynyt ja tulee vielä kevään mittaan käynnistymään. Uusia ryhmiä ja uusia ideoita. Suunnitelmia on muhimassa ja yhdessä saamme varmasti paljon aikaiseksi tänäkin kautena.

Nyt kevennetään, niin henkisesti kuin herkkujenkin suhteen. Konvehdit on nautittu ja kinkkua ja lanttulooraa vielä sulatellaan, mutta ei hätää. Aurinko ja pitenevät päivät hoitavat ja keventävät jo itsessään meitä ihmisiä.