Olimme muutama päivä sitten Olari-tempauksessa. Tempaus on eri toimijoiden yhteinen ponnistus järjestää jotakin mukavaa alueen lapsiperheille. Olarin asukaspuistossa aurinko paistoi, makkara tuoksui ja väkeä parveili.
Me
kylämajalaiset olimme tuoneet tapahtumaan askartelupisteen, jossa lapset
pääsivät toteuttamaan itseään. Me aikuiset yritimme opastaa ja
opimme lisää itsekin, koska mikä nyt olisi niin luova ja monitaitoinen kuin
lapsi. Saimme myös nauttia tekemisen riemusta ja onnistumisista, hymyistä ja
naurusta.
Mikään ei
ole niin palkitsevaa kuin nähdä ihmisen ilo, ja seurata yhdessä olemisesta syntyvää
hyvää mieltä. On hienoa päästä palamaan asian ytimeen, ihmisten lähelle. Kyllä
meillä hiki valui ja sormet olivat kovilla, mutta siitä viis.
Oma työ
asukastalolla vie usein kokouksiin, suunnitelmien ja esitysten parissa
puurtamiseen ja muihin asioihin. Juoksemiseen edestakaisin, tietokoneen ruudun
tuijotteluun ja monen moiseen, mikä nyt kuuluu nykypäivän työhön
sisäänkirjoitetusti. Juuri siksi, ja hiestä huolimatta, ihmisen lähellä on hyvä
olla. Lapsen aito ilo on suorastaan elvyttävää.
Yhteinen
hetkemme asukaspuistossa oli hieno kokemus. Ihmiset kokoontuivat yhteen. Syntyi
kenties uusia tuttavuuksia ja vanhoja tuttuja tavattiin. Hienoa toimintaa kertakaikkiaan. Tätä
tarvitsemme lisää. Tehdään yhdessä hyvää asuinalueillamme, koska ne ovat meitä
varten. Ja mikäs meillä oli ollessa, syyskuun auringon alla.
