Miten me suomalaiset pärjäämme suhteessa muihin kansoihin onnellisuudessa? Millaisilla mittareilla onnellisuutta on mahdollista mitata? Kuka määrittelee onnellisuuden? Onko ihminen kenties itse oman onnellisuutensa asiantuntija?
Kevään 2013 Solidaarisuus-lehden numerossa onnellisuutta tutkinut kansantaloustieteilijä Tatu Hirvonen kertoo onnellisuuden mittaamisesta ja onnellisista. Onnellisuutta voidaan, luonnollisesti, mitata vaikkapa siten, että ihmiseltä kysytään itseltään omaa arviota onnellisuudesta. Tai sitten voidaan kysyä läheisiltä ihmisen onnellisuudesta.
On toki olemassa erilaisia aivotutkimukseen liittyviä mittareita, joilla mitataan aivoissa tapahtuvia muutoksia. Näitä pitkällä tai lyhyellä aikavälillä tapahtuvia muutoksia voidaan sitten verrata esimerkiksi tulotasoon tai terveydentilaan.
Kuitenkin,
lopultakin, ihminen ITSE on oman onnellisuutensa asiantuntija. Hirvonen toteaa
haastattelussa, että ihmiset kulttuurista riippumatta osaavat kyllä vastata
siihen, kokevatko he itsensä onnellisiksi.
2000-luvun
alussa onnellisuusvuosia mitattaessa Suomi oli sijalla kahdeksan, edellä oli
muun muassa Sveitsi, Tanska ja Islanti. Muutoinkin pohjoismaat pärjäsivät
vertailussa hyvin. Näyttää siis siltä, että jonkinlainen taloudellinen vauraus
on yksi onnellisuuden kulmakivistä. Äärimmäinen köyhyys ja vaikkapa se, ettei
pääse hoitoon sairauden sattuessa, murentaa kokemusta onnellisuudesta.
Yleisesti ottaen
suomalaisten onnellisuutta edistää Hirvosen mukaan muun muassa ”hyvä terveys,
kestävä parisuhde, hyvät ystävyyssuhteet ja sosiaalinen tukiverkosto”. Ja
vielä, tämä on tärkeää, ”ihminen tarvitsee tuntee siitä, että hän kuuluu
joukkoon”.
Nyt kun
Asukastalo Kylämajan väki on siirtymässä kesälomalaitumille, on mukava saada
todeta, että majassamme on tapahtunut pieniä yhteenkuuluvuuden, onnellisuuden hetkiä.
Olemme juhlineet yhdessä ja tehneet yhdessä työtä. Olemme viettäneet arkea
yhdessä, mutta myös kohonneet arjen yläpuolelle. Olemme kohdanneet haastavia
tilanteita, mutta niistäkin olemme selvinneet yhdessä. Kaikki nämä jaetut
kokemukset ovat olleet tärkeitä.Onnellisuuden vaaliminen on henkilökohtainen kysymys. Kukin vaalii onneaan valitsemallaan tavalla. Toinen lähtee lenkille hiukset hulmuten, toinen makaa rannalla lämpöisessä hiekassa. Tai molempia, hiukan päivän mukaan. Tänään tätä ja huomenna tuota. Ja ehkä tuossa valinnanvapaudessakin on eräs onnellisuuden siemen. Voin sanoa olevani onnellinen, koska minulla on vapaus valita, vapaus lähteä vaikkapa sinne rannalle tai mennä istumaan laiturin nokkaan ongen kanssa. Vapaus. Onni.
Muistan olla
kiitollinen, koska kaikilla ei ole näin. Kaikki eivät voi valita vapaasti miten
vaalia omaa onnellisuuttaan. Kaikilla ei ole perusedellytykset kohdallaan. Ei ole
ruokaa, rauhaa, turvaa, terveyttä - niitä perusasioita.
Ja
rakkautta. Viisivuotias tyttäreni totesi syvään huokaisten: ”Eiks olis
kauheaa, jos ei saisi rakastaa”. Kyllä se rakkaani olisi aika kauheaa. Niihin
perusasioihin kuuluu toki rakkaus, oikeus ja mahdollisuus rakastaa ja saada
rakkautta.
Onnellisuus
tuntuu olevan siis monien asioiden summa. On perusasioita ja sitten on niitä
yksilöllisiä asioita. Totta on kuitenkin se, että tarvitsemme muita ihmisiä
lähellemme. Otan siis ongen ja lähden rantaan ja otan kaverin mukaan. Jutellaan
ja ollaan hiljaa. Eikä sen niin väliä onko siiman päässä koukkua. Kunhan
istutaan ja ollaan.
Asukastalo
Kylämajan väki lähtee parveilemaan kesäkaduille ja ruohikoille, kukin
tavallaan. Mutta elokuussa, jatketaan taas kohtaamista yhteisessä majassamme,
ja jaetaan avokätisesti sitä onnellisuutta. Onni ei jakamalla vähene!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti